NBK-pomo Lauri Johansson tunnustaa 3 murhaa

Alibin toimitukseen tuli harvinainen puhelu. NBK-rikollisjärjestön johtaja Lauri Johansson väitti tulleensa uskoon. Puhelun aikana Johansson tunnusti kolme murhaa.

Lauri Johansson tunnetaan väkivaltaisen Natural Born Killers –rikollisjärjestön johtajana. Hänet tuomittiin aikanaan samaan jengiin kuuluneen Sami Huhtimon murhasta ja mies istuu parhaillaan elinkautista tuomiotaan vankilassa.

L Johansson

TUNNUSTUS. Lauri Johansson myöntää surmanneensa kolme ihmistä.

Johansson on ollut NBK-järjestön tunnetuin hahmo. Hän on myös antanut useita haastatteluja Alibi-lehdelle. Aikoinaan Johansson poseerasi Alibissa pitäen valokuvissa asetta ohimollaan. Kun poliisi tutki Sami Huhtimon murhaa, se kiinnostui lehdessämme olleista kuvista. Kyseinen ase oli sama, jolla Huhtimo ammuttiin.

Lauri Johanssonin johtama NBK perustettiin vuosituhannen vaihteessa. Alussa järjestöön suhtauduttiin leikkisästi, mutta melko pian paljastui, että kyseinen jengi harjoittaa vakavasti otettavaa rikollista toimintaa. Jengin jäseniä on tuomittu sormen katkaisuista, henkirikoksesta ja törkeistä huumausainerikoksista.

NBK-järjestöllä on tiukat ja kurinalaiset säännöt. Jengin jäseneksi pääsevät vain sellaiset jäsenet, jotka ovat syyllistyneet henkirikokseen. NBK:sta eroaminen ei ole kovin yksinkertaista. Siitä Sami Huhtimonkin henkirikoksessa oli kysymys. Huhtimo halusi jättää NBK:n. Johansson oli toista mieltä.

Laten täyskäännös?

Lauri Johanssonia on vuosien varrella epäilty useista rikoksista. Toistaiseksi Sami Huhtimo on ainoa henkirikos, josta mies on tuomittu.
Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikkö on yrittänyt hiillostaa Johanssonia muun muassa Jari Aaltosen juttuun liittyen. Aaltonen katosi vuonna 1998 ja poliisi uskoo miehen joutuneen henkirikoksen uhriksi. Hänellä oli ollut katoamispäivänä tapaaminen juuri Lauri Johanssonin kanssa.

Alibi on kysynyt Johanssonilta jo vuosia sitten suoraan, tappoiko hän Jari Aaltosen. Johansson on vihjannut ja antanut ymmärtää, että juuri hän on surmatyön taustalla. Tunnustusta ei ole kuitenkaan herunut.

Johansson

SAMI HUHTIMO. Hänet surmattiin samalla aseella, jota Lauri Johansson esitteli Alibissa.

Joulukuun ensimmäisenä päivänä Alibin toimitus sai erikoisen puhelinsoiton. Lauri Johansson soitti Riihimäen vankilasta. Asia oli tärkeä.

– Elämässäni on tapahtunut isoja asioita, Lauri Johansson aloitti.

– Olen tullut uskoon, hän jatkoi.

Vankitoverit ihmeissään

Johansson kertoi puhelun aikana paljon äidistään.

– Hän yritti käännyttää minua vielä kuolinvuoteellaan.

Johansson sanoo olevansa tosissaan uskossa.

– Ei tämä mitään leikkiä ole. Puhuin uskon asioista vankilan saunassakin. Jätkät katselivat minua ihmeissään…

– Haluan levittää herran sanaa, jengipomo sanoo.

Lauri Johansson tunnustaa samalla kolme henkirikosta. Hän on surmannut Sami Huhtimon, josta kärsii jo elinkautista. Sen sijaan kaksi selvittämätöntä henkirikosta – niiden tunnustaminen – tulevat yllätyksenä.

Aaltonen


Jari Aaltosen elämäntilanteesta on annettu ymmärtää, että
hänellä olisi ollut huumevelkoja.
Ruumista ei ole löytynyt tänä päivänäkään.
Sitä on etsitty muun
muassa kaatopaikalta, mutta tähän
mennessä tuloksetta. Remun veljen kohtaloMuusikko Remu Aaltosen veli Jari katosi 31. elokuuta 1998. Viimeisethavainnut Aaltosesta tehtiin Helsingissä. Jari lähti tyttärensäluota aamulla kello yhdeksän aikaan. Tytär yritti myöhemminsoittaa isälleen, mutta puhelin oli jo kiinni. Jari Aaltonen oli tuona aamuna menossa tapaamaan NBK-rikollisjärjestönjohtajaa Lauri Johanssonia. Sen jälkeisistä tapahtumistaei ole tietoa. Jari Aaltosen elämäntilanteesta on annettu ymmärtää, ettähänellä olisi ollut huumevelkoja. Ruumista ei ole löytynyt tänä päivänäkään. Sitä on etsitty muunmuassa kaatopaikalta, mutta tähänmennessä tuloksetta.

– Olen tappanut Jari Aaltosen ja Saastamoisen, hän sanoo.

Saastamoisella hän tarkoittaa Kotkan hylätystä satama-altaasta heinäkuussa 1992 upotettuna löytynyttä Pauli Saastamoista, joka toimi väliportaan huumekauppiaana. Saastamoisella oli yhteyksiä myös Helsingin Punavuoressa 1992 autosta surmattuina löytyneisiin Kari Tahvanaiseen ja Veli Gröniin.

”Annoin elämäni Jeesukselle”

Lauri Johansson haluaa kertoa uskostaan avoimesti.

– Minulla ei ole mitään hävettävää. Olemme tilivelvollisia vain Jumalalle.

Johansson sanoo tekevänsä vankilassa myyräntyötä, jotta muutkin tulisivat uskoon.

– Puhun uskon asioista pahan tekijöille, hän sanoo.

Erityisen tärkeänä hän kokee, että Remun veljen, Jari Aaltosen henkirikos selvitetään. Aaltosen ruumista ei ole tähän päivään mennessä löydetty, mutta poliisi on varma henkirikoksesta.

– Lupaan paljastaa ruumiin kätköpaikan keväällä.

– Haluan, että äiti saa poikansa hautaan.

Lauri Johansson sanoo jättäneensä huumeet.

Saastamoinen

PAULI SAASTAMOINEN. Hänet löydettiin Kotkan satama-altaastaheinäkuussa 1992.

– Kaikki läheiseni ovat rukoilleet puolestani. Nyt se tapahtui. Tulin uskoon! Tulin synnin tuntoon ja annoin elämäni Jeesukselle!

– Äitini rukoili 40 vuotta puolestani. Haluan päästä joskus samaan paikkaan kuin hän, eli taivaaseen.

– Ajattele mitä tein Saastamoiselle. Huhtimo, Saastamoinen ja Aaltonen, NBK-pomo kertaa uhrejaan.

Lauri Johansson antaa ymmärtää, että hän katuu väkivaltaista elämäänsä.

– On pakko tehdä muutakin. On ollut rahaa, naisia, vaikka mitä. Olen matkustellut ulkomailla. Mitä mä olen saanut? Olen tappanut ihmisiä!

– Soita heti Petralle ja Eevalle, Johansson toteaa, ja tarkoittaa Jari Aaltosen tytärtä ja äitiä.

”En vasikoi muita”

Mitä Lauri Johanssonin Alibille tekemät tunnustukset käytännössä tarkoittavat? Mitä tunnustuksista seuraa?

Henkirikosten tunnustaminen ei suoraan tarkoita tuomiota. Poliisi tarvitsee muutakin näyttöä. Se on kuitenkin varmaa, että Helsingin Murharyhmä, eli väkivaltarikosyksikkö suhtautuu selvittämättömien henkirikosten tutkintaan nyt entistä vakavammin. On todennäköistä, että Johanssonia tullaan kuulustelemaan jo pelkästään tämän lehtiartikkelin johdosta.

Lauri Johansson halusi puhelussaan silti korostaa, että hän tunnustaa ainoastaan oman osuutensa.

– Minä en vasikoi ketään!

Alibi on Lauri Johanssonin toivomuksesta ollut yhteydessä Jari Aaltosen omaisiin sekä Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikköön.


Artikkeli julkaistu Alibin numerossa 1/2008

Teksti:Mika Lahtonen, Kuvat Mika Lahtonen ja poliisi