Espoolaisen 42-vuotiaan talouspäällikkö Raija Muukkosen henkirikos on ehtinyt olla 20 vuotta pimeänä, mutta nyt keskusrikospoliisi uskoo, että sillä on oikea tekijä kiinni.
KRP YRITTI ESTÄÄ. Rissasen mukaan häntä painostettiin jättämään haastattelu väliin.
Raija Muukkonen kuoli ryöstömurhan uhrina 9. joulukuuta 1987 Espoon Muuralassa. Muukkonen surmattiin työpaikalleen A.W. Liljeberg Oy:n marmorikivijalostamon toimistotiloihin.
Muukkonen oli tunnollinen työntekijä. Hän oli tuona päivänä tehnyt normaalin työpäivän, käynyt välillä kotona ja palannut alkuillasta takaisin työpaikalleen. Seuraavana päivänä yhtiön työntekijät löysivät hänet verilammikon keskeltä kuolleena.
Vanhan selvittämättömän henkirikoksen tutkintaan on tullut vauhtia viime kuukausien aikana. Keskusrikospoliisi on kuulustellut vuonna 1966 syntynyttä Hannu Tapio Rissasta, jota epäillään Muukkosen murhasta.
Alibi tapasi Rissasen Helsingin vankilassa, jossa Rissanen suorittaa vankeusrangaistustaan muista rikoksista.
Asia painaa
Rissasta epäiltiin Muukkosen murhasta jo vuonna 1991. Mies otettiin kuulusteluun, koska hän oli aiemmin Espoon poliisitalolla väittänyt surmanneensa Muukkosen.
Syyskuun 12. päivänä 1991 Rissanen kuitenkin kuulustelussa kiisti teon. Sen jälkeen asia jätettiin rauhaan, eikä Rissasta ole epäilty, ennen kuin nyt.
– Tämä asia on painanut niin paljon mieltäni, että olen joutunut käymään psykiatrilla jo kaksi kertaa. Minusta tuntuu, että keskusrikospoliisi yrittää saada tästä jotain Bodomin tyylistä juttua, Rissanen toteaa.
Mies kuitenkin myöntää, että hän on itse laittanut pyörän pyörimään. Se tapahtui silloin 1990-luvun alussa, jolloin hän tunnusti Muukkosen surman.
PITKÄÄN PIMEÄNÄ. Kuka on Raija Muukkosenoikea surmaaja?
Rissanen väittää tietävänsä Muukkosen surmaajan henkilöllisyyden. Hän suostuu paljastamaan sen Alibille, mutta ei keskusrikospoliisille. Haastattelun aikana Rissanen kertoo olleensa miehen kanssa samassa sellissä, jossa tämä oli tunnustanut teon ja kertonut siihen liittyviä yksityiskohtia. Rissanen sanoo kuulleensa, että teko oli ollut erittäin raaka. Väkivaltaa ei ollut säästelty, sillä uhrilta oli muun muassa puhkottu silmät. – Mutta minä sitä en tehnyt, Rissanen painottaa.
”Halusin istua linnassa”
Rissanen oli alun perin ”tunnustanut” Muukkosen surman Espoon poliisin väkivaltatutkijalle. Hän sanoo nyt huhtikuussa 2008, että oli silloin masentunut ja ahdistunut. Hän koki tulleensa eräässä asiassa petetyksi.
– Siellä Nihtisillassa (Espoon poliisitalo) alkoi masentaa todella kovasti. Totesin erään läheisen ihmisen kavalaksi. Muutenkin ajattelin, että jos olisin aina linnassa, ei tarvitsisi kokea tuollaisia pettymyksiä.
– Lueskelin Alibia ja siinä oli siitä Muuralan tapahtumasta. Päätin lavastaa itseni syylliseksi, joten otin yhteyttä tutkijaan.
Keskusrikospoliisi on tänä keväänä väittänyt, että heidän omat tutkimuksensa olisivat johdattaneet heidät Rissasen jäljille.
– Tämä ei pidä paikkaansa!
Niin uskomattomalta kuin tämä kuulostaakin, Rissanen vakuuttaa puhuvansa totta väittäessään lavastaneensa itsensä tekijäksi.
– Toisaalta minulla oli silloin aika ristiriitaiset fi ilikset. Oli vaikea sanoa tehneensä sellaista, mihin on syytön.
Hakkasi poliisin
RAIVOSTUI POLIISILLE. Hannu Rissasta epäilläänmyös poliisin murhan yrityksestäkuulustelutilanteessa.
Nyt Rissanen vakuuttaa, että hän on syytön.
– En voi muistaa, missä olen ollut joulukuussa 1987. Muuralassa en ole ollut. Sen tiedän.
Rissanen kiistää tunteneensa Raija Muukkosta, tai edes tavanneensa häntä.
Miten itse uskot, että tässä jutussa käy?
– Minusta yritetään tehdä syyllinen. Luulen silti, että syyte tullaan hylkäämään.
Keskusrikospoliisi väittää, että Rissanen olisi aiemman 1990-luvun tunnustamisensa lisäksi tunnustanut teon myös viime vuonna. Rissasen kuulustelut eivät ole sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Eräässä kuulustelutilanteessa hän menetti täydellisesti malttinsa ja kävi poliisin kimppuun.
– Hakkasin hänet Vantaan poliisivankilassa.
Miksi?
– Hermostuin, koska tuli sellainen olo, että minusta tehdään väkisin syyllistä. Väkivaltainen hyökkäys tuli poliisille täydellisenä yllätyksenä.
Väkivaltatausta
Raija Muukkosen pimeää henkirikosta alettiin tutkia uudelleen keväällä 2007. Jutun päätutkija joutui kuulustelutilanteessa Rissasen väkivaltaisen purkauksen kohteeksi. Tätä tekoa tutkitaan nyt murhan yrityksenä. Tutkijan mukaan Rissanen käyttäytyi aluksi rauhallisesti. Rissanen oli siirretty Helsingin vankilasta Vantaan poliisivankilaan ja säilytysaikaa oli myönnetty kuukauden
verran.
Rissanen kertoi arvanneensa, että häntä tullaan kuulustelemaan kyseisestä asiasta. Jutun päätutkija oli tutustunut Rissasen rikoshistoriaan, joka pitää sisällään omaisuusrikosten lisäksi väkivaltarikoksia. Yli 20 vuotta poliisina ollut konstaapeli kysyikin Rissaselta, mikä johtaa hänen väkivaltaiseen käyttäytymiseensä.
– Hän totesi, että kokiessaan jonkun henkilön itselleen uhkaksi hän muuttuu väkivaltaiseksi. Uhka saattaa olla hänen mukaansa todellinen tai pelkästään kuviteltu. Kysyin, kokeeko hän minut tai Raija Muukkosen henkirikosasian uhkaksi, hän vastasi, ettei koe.
Neljä ensimmäistä kuulustelukertaa ensimmäisen puolentoista viikon aikana sujuivat kaikin puolin asiallisesti. Kaikki kuulustelut käytiin Vantaan poliisilaitoksen tiloissa kahden kesken. Kuulustelujen pääasiallisena teemana olivat Rissasen aikaisemmat kuulustelukertomukset vuodelta 1992 ja häntä silloin kuulustelleiden poliisien puhutusmuistiot.
– Sain vaikutelman, että näissä neljässä kuulustelutilanteessa Rissanen koki minut jollakin tavalla kuulusteltavaan asiaan ulkopuolisena henkilönä, joka esitti hänelle kysymyksiä aikanaan kerrotuista ja kirjatuista asioista. Ainoa Rissasta ärsyttävä tilanne tuli vastaan, kun hän neljännen kuulustelun aikana lupasi tunnustaa kaksi pankkiryöstöä, jos Muukkosen asia voidaan painaa villaisella – unohtaa. Kirjasin tästä Rissasen sanomisesta kysymyksen kuulustelun loppuun ja se selvästi korvensi hänen mieltään.
– Ymmärsin, että Raija Muukkosen henkirikos painoi häntä, mutta hän halusi välttää syytteen tässä tilanteessa pyrkimällä miellyttämään kuulustelijaa myöntämällä mahdollisesti muita törkeitä rikoksia. Sanoin Rissaselle, että asiasta ei voi käydä kauppaa ja että pankkiryöstöihin palataan myöhemmin, KRP:n tutkija paljasti muistiossaan.
KRP YRITTI ESTÄÄ HAASTATTELUN |
| Hannu Rissanen otti itse yhteyttä Alibin toimitukseen ja kertoi haluavansa antaa haastattelun Raija Muukkosen murhatutkintaan liittyvistä asioista. Keskusrikospoliisi sai tietää tulevasta haastattelusta 9. huhtikuuta.
Tasan viikon kuluttua jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Ihaksinen laati vaatimuksen Rissasen vangitsemisesta Muukkosen murhajutusta Espoon käräjäoikeudelle. Samana päivänä Rissanen soitti toimitukseemme kertoen, että keskusrikospoliisi on yrittänyt painostaa olemaan antamatta haastattelua. Rissasen mukaan KRP yrittää estää haastattelun toteutumisen ”keinolla millä hyvänsä”. Rissasen haastatteluajankohdaksi oli Helsingin vankilan kanssa sovittu 17.4. kello 13.30. Vankilan portilla toimittaja ilmoitti tulleensa haastattelemaan Rissasta. Siihen vanginvartija tuhahti: ”Niin varmaan.” Vanginvartija ilmoitti, ettei haastattelu onnistu ja kehotti kysymään asiasta lisää apulaisjohtaja Aimo Koivistolta. Koivisto ilmoitti, ”ettei vanki Rissanen ole nyt sellaisessa kunnossa, että hän voisi haastattelun antaa”. Rohkenin epäillä asiaa. Vankilan johtaja Jouko Pietilä ilmoitti, että haastattelu voisi onnistua jo seuraavana päivänä 18.4. Haastatteluajankohdaksi sovittiin perjantai-iltapäivä kello 14. Matkalla Helsingin vankilaan päätin varmistaa, ettei haastatteluun ole tullut esteitä. Vankilan henkilökunta ilmoitti Rissasen olevan Espoon käräjäoikeudessa vangitsemiskäsittelyssä. Se oli alkanut kello 11. Kerroin voivani odottaa Rissasta niin kauan, kunnes hän palaa oikeudesta vankilaan. Kello 14 tapasin Rissasen vankilassa. Hänet oli vangittu todennäköisin syin epäiltynä Raija Muukkosen murhasta. Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja Ihaksinen oli vaatinut miehen eristämistä ulkomaailmasta. Oikeuden päätöksen mukaan Rissanen saa tavata vain lähiomaisiaan ja asianajajaansa. Tämä tieto ei tavoittanut vankilaa – ei ainakaan ennen haastattelua. |
Rissasen viides kuulustelu aloitettiin torstaina 21. kesäkuuta 2007 kello 08.45 Vantaan poliisilaitoksen kuulusteluhuoneessa. Silloinkin he olivat huoneessa kahdestaan. Kuulustelun teemana olivat puhuttelunauhoitteet, jotka oli äänitetty Espoon poliisissa 20.7.1992. Nauhoituksen kesto oli 2 tuntia 50 minuuttia. Nauhoitteessa olivat äänessä Hannu Rissanen ja poliisin tutkijat.
Kun nauhoitteet oli kuunneltu, KRP:n tutkija ryhtyi esittämään niihin liittyviä kysymyksiä.
Hänen ärtymyksensä pikkuhiljaa kasvoi. Jossakin vaiheessa hän totesi, etten ole asiassa lainkaan hänen puolellaan. Totesin, etten ole kenenkään puolella vaan selvitän, onko hän syyllinen Muukkosen surmaamiseen vai ei.
Saatoin vielä sen jälkeen kysyä yhden kysymyksen ja Rissanen vastasi siihen. Sen jälkeen hänen tunnetilansa kiihtyi entisestään. Hän totesi, että: ”Minä tunnustan tän jutun. Minähän sen naisen tapoin. Olin sinä iltana Espoon keskuksessa ja kaljahönössä lähdin liikkeelle. Se paikka näytti ympäristöltään rauhalliselta. Menin sisälle. Minä tapoin
sen naisen.”
Tutkijan mukaan Rissanen kertoi tunnustuksen kiihtyneellä äänellä.
– Tulin tässä tilanteessa – Rissasen sanat, olemus ja tunnetila huomioiden – täysin vakuuttuneeksi siitä, että hän on Raija Muukkosen murhaaja, poliisi väitti muistiossaan.
”Hyökkäsi raivolla”
Tutkija jäi kuuntelemaan, mitä työpöydän vastakkaisella puolella tuolillaan istunut Rissanen sanoo seuraavaksi.
VÄKIVALTATAUSTAHannu Rissanen on vankeusvankinaHelsingin Sörkassa.
– Odotin hänen jatkavan kertomustaan ja mietin samalla, että kuunneltuani vielä hetken, otan salkustani sanelukoneen ja pyydän Rissasta kertomaan tunnustuksen uudestaan yksityiskohtaisesti tallenteelle. Hän ei kuitenkaan jatkanut kertomustaan vaan jäi täysin vaienneena tuijottamaan minua muutamaksi sekunniksi. Sen jälkeen hän nousi tuolistaan ylös seisomaan ja otti muutaman askeleen minusta katsoen oikealle – ovelle päin – ja muuttui ilmeeltään aggressiiviseksi. Pyysin häntä pariin kertaan rauhoittumaan ja istumaan
alas.
En saanut häneen mitään kontaktia ja hänellä oli suoraan sanoen hullun kiilto silmissä. Rissanen alkoi kaivaa housujensa oikeaa etutaskua ja otti sieltä lyijykynän oikeaan käteensä. Minä nousin ylös ja lähdin liikkumaan kohti kuulusteluhuoneen ovea.
Näin Rissasen puristavan lyijykynän oikeaan nyrkkiinsä niin, että kynän teroitettua päätä oli näkyvissä useita senttejä minua kohti. Ennen kuin ehdin avata huoneen oven, hän hyökkäsi raivolla kohti. Hän yritti lyödä kynällä minua pään seudulle – kaulaan tai päähän, mutta sain vasemmalla kädellä torjuttua iskun.
Sen jälkeen avasin huoneen oven ja huusin apua. Rissanen jatkoi pysähtymättä hyökkäystään ja löi minua useita kertoja nyrkillä päähän. Jonkun lyönnin voimasta kaaduin istualleni seinän viereen lattialle.
Jatkoin avunhuutoja, koska oletin, että viereisissä työhuoneissa voisi olla joku paikalla. Olin jonkinlaisessa tokkurassa lattialla istuallaan, kun näin, että Rissanen otti työpöydän jatkeena olleen irtopöydän käsiinsä ja pöydänkansi edellä löi sillä kohti. Nostin jalkani ja käteni suojaksi eteen. Sain kengänpohjilla torjuttua lyönnin.
Sen jälkeiset hetket ovat minulle jollakin tavalla sameat, paitsi, että muistan Rissasen jossakin vaiheessa lyöneen nyrkillä näyttöpäätteen joko minua kohti tai suoraan lattialle. Seuraava selvä muistikuva minulla on tilanteesta, jossa kaksi miestä tuli kuulusteluhuoneeseen ja otti Rissasen kiinni, rikostutkija.
Artikkeli julkaistu Alibin numerossa 5/2008
