Näin selvisi 20 vuotta vanha surmamysteeri

”Emännätön talo”. Tällainen maininta sanomalehden seuranhakuilmoituksessa osoittautui läpimurroksi, kun poliisi tutki vuosikaupalla pimeänä pysyneen kangasalalaisen Raija Juutilan henkirikosta.

– Pirkanmaan poliisilaitos perustettiin vuonna 2008 ja tutkinnanjohtajille jaettiin selvittämättömiä keissejä. Minä sain työpöydälleni Raija Juutilan oudon katoamisen, jutun tutkinnanjohtajaksi ryhtynyt rikoskomisario Jari Kinnunen kertoo Alibissa.

Tuolloin perustettiin tutkintaryhmä selvittämään, mitä kangasalalaiselle Raija Juutilalle tapahtui vuoden 1993 heinäkuussa.

Tuolloin Raija Juutilan uskottiin lähteneen kotoaan Kangasalta työmatkalle Viroon. Tapausta alettiin tutkia katoamisena.

Lähes 20 vuotta myöhemmin Juutilan ruumis löytyi avopuolison Tauno Tuomas Luukkalan yrityksen tiloista.

Luukkala tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Turun hovioikeus muutti tuomion tapoksi, josta seurasi 10 vuoden vankeusrangaistus.

Tulevana jouluna 70 vuotta täyttävä Tauno Luukkala istuu ensikertalaisena tuomiostaan vain puolet, joten vapautuminen alkaa pian olla ajankohtainen.

Surmamysteerin tutkinnan yksityiskohtaisista vaiheista kerrotaan tarkemmin Alibin printtijulkaisussa.

 

Teksti:Mika Lahtonen